Toiminta
Yhdistyksemme toiminta ja tavoitteet
Yhdistyksen tavoite on tarjota Jokilaaksojen Tiimi ry:n alueella mielenterveyskuntoutujille vertaistukeen perustuvaa vertaistukitoimintaa ja ryhmätoimintaa sekä kuntouttavaa työtoimintaa. Tavoitteena on tukea paikallisyhdistyksiä eri tavoin. Yhdistys haluaa vaikuttaa mielenterveyskuntoutujiin kohdistuviin ennakkoluuloihin ja asenteisiin jakamalla asiatietoa sekä lisäämällä myönteistä suhtautumista mielenterveysasioihin. Yhdistys pyrkii ennaltaehkäisemään mielenterveysongelmien syntymistä yhteisöllisyyden ja eri toimintamuotojen avulla.
Yhtenä osatavoitteena on kuntien sosiaali- ja terveystoimien toiminnan ja mielenterveysjärjestöjen vapaaehtoistoiminnan parempi yhteensovittaminen ja yhteistyön lisääminen.
Tapahtumat
Yhdistys järjestää monia mukavia tapahtumia Jokilaaksojen Tiimin alueen mielenterveyskuntoutujille yhteistyössä jäsenyhdistysten kanssa. Erilaisia jokavuotisia tapahtumia ovat mm. ystävänpäivätanssit, talvitapahtuma, kesäpäivä, hengellinen päivä ja mielenterveysviikon tapahtumat.
Yhdistys on lisäksi mukana järjestämässä pienimuotoisempia tapahtumia jäsenyhdistyksissä, esim. juhannustanssit Ruukissa. Yhdistys järjestää myös yhteisiä kyydityksiä mm. Hyvän Mielen Talon verkostopäiville, MTKL:n Palloiluturnaukseen ja MTKL:n yleisurheilun SM-kisoihin.
Leirit
Yhdistys järjestää vuosittain leirin, joka on tarkoitettu jäsenyhdistystenjäsenistölle. Leiri tarjoaa virkistystä ja vaihtelua elämään sekä tukea terveellisiin elämäntapoihin.
Omaistoiminta
Yhdistys tukee jo olemassa olevien ryhmien toimintaa ja uusia toimintamuotoja etsitään tiimin alueen omaistoiminnan kehittämiseksi.
Koulutus
Yhdistys järjestää järjestökoulutusta yhdistysten uusille hallituksille ja muille järjestötoiminnasta kiinnostuneille. Järjestökoulutusta järjestetään yhteistyössä MTKL: n kanssa.
Yhdistys järjestää ryhmänvetäjäkoulutusta jäsenyhdistystensä ryhmänvetäjille. Koulutuksen avulla tuetaan jo toiminnassa mukana olevia ryhmänvetäjiä ja pyritään saamaan uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan.
Potilasneuvosto
Yhdistyksen tavoitteena on saada perustettua potilasneuvosto alueelle vuoden 2012 aikana.
Vertaistukitoiminta
Vertaistukitoiminta on toimintaa, jossa tukihenkilöinä toimivat itse kuntoutujat, ihmiset, jotka ovat selvinneet mielenterveyden ongelmistaan toisten ihmisten tuen avulla. Vertaistuen ideana on tukijan ja tuettavan samanvertaisuus ja yhdessäolo. Tukitoiminta on asiakaslähtöistä ja sen tavoitteena on luoda ihmiselle sosiaalinen verkosto ja saada mukaan erilaiseen toimintaan.
Oma- apuryhmät
Ryhmiä vetävät ihmiset, joilla on omaa kokemusta mielenterveyden ongelmista tai vapaaehtoiset. Ryhmät on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa esimerkiksi jakaa kokemuksia ja löytää tovereita. Toiminta perustuu keskinäiseen luottamukseen, kunnioitukseen ja kumppanuuteen. Yhdistyksen alueella toimii monia erilaisia oma- apuryhmiä: keskusteluryhmiä, nuortenryhmiä, liikuntaryhmiä, miestenryhmiä, päiväkahviryhmiä, naistenryhmä, runopiiri jne. Tiimi järjestää kiinnostuneille ryhmänvetäjäkoulutuksia ja tukee uusien ryhmien perustamisessa.
Työtoiminta
Työtoiminnan tarkoituksena on tukea kuntoutujan selviytymistä ja toimintakykyä jokapäiväisessä elämässä. Työtoimintaan voi osallistua henkilö, jonka pääasiallinen toimeentulo on vamman tai sairauden perusteella myönnetty etuus eli työkyvyttömyyseläke, kuntoutustuki tai sairaspäiväraha. Työtoiminnasta maksetaan työtoimintapalkkiota, joka on enimmillään 12 €/pv.
Jokilaaksojen Tiimi ry:n alueella työtoiminnan organisointia on siirretty paikallisyhdistyksiin. Tiimi kuitenkin auttaa ja tukee yhdistyksiä työtoiminnan järjestämisessä.
Muu toiminta
- Yhdistys tekee oman jäsenlehden Jotin Postin vuonna 2012 kaksi kertaa. Lehtityöryhmä vastaa lehden tekemisestä
- Liikuntavastaavien ryhmä suunnittelee tarpeen mukaan liikuntatoimintaa ja on mukana urheilutapahtumien järjestämisessä
- Yhdistys järjestää virkistyspäiviä Tiimin alueen jäsenyhdistysten työntekijöille ja Tiimin hallituksen jäsenille
Hallitus
Yhdistyksen hallituksessa on kullakin jäsenyhdistyksellä yksi varsinainen paikka ja yksi varajäsenpaikka. Jokilaaksojen Tiimi ry:n hallitus vuonna 2012:
- Puheenjohtaja Marja-Leena Myllylä, Oulainen, Käsikkäin ry
- Pekka Itäpalo, Pyhäjärvi, Kynkkä ry
- Erja Tulppo, Nivala, Lyhty ry
- Seppo Rasmus, Kalajoki, Mielikit ry
- Eija Arola, Oulainen, Käsikkäin ry
- Maritta Virnes-Torvinen, Raahe, Psyyke ry
- Liisa Karppinen, Pulkkila, Suopursut ry
Varajäsenet:
- Liisa Lapinkoski, Pyhäjärvi, Kynkkä ry
- Ahti Hakula, Nivala, Lyhty ry
- Matti Somero, Ylivieska, Mielikit ry
- Risto Mäkikangas, Oulainen, Käsikkäin ry
- Timo Tapaus, Siikajoki, Psyyke ry

Puh. 08-473035 | 